Vuodesta 2018 asti on järjestetty Euroopan packraft-miitti Sloveniassa, upeassa Socan-laaksossa. Olemme olleet mukana Katjan kanssa kahdessa ensimmäisessä, tämän jälkeen iski koronapandemia, mutta jatkoimme perinnettä taas 2023 ja tällä kertaa olimme jo osa staffia.

Socan laakso on seikkailijoiden paratiisi. Voit käydä pyöräilemässä, kävelemässä, melomassa, snorklaamassa, koskikellumassa, kanjoniseikkailulla tai hypätä vaikka laskuvarjolla. Paikka on kuuluisa vuoristaan ja erityisen kirkkaista joista ja puroistaan.

Sijainti ja majoitus

Tapahtuman keskipisteenä on Camp Lizan leirintäalue Bovecin kaupungissa. Tämä on ihanteellinen sijainti pitää leiriä. Tarvitset siis teltan ja leiriintymiskamppeet. Leirintäalue maksoi 2023 16,50€/hlö/päivä, joskus tapahtuman aikaan saattaa olla alennus miittiin osallistuville.

Camp Liza on Soca-joen ja Koritniza-puron yhtymäkohdassa, joten tästä on hyvät yhteydet monipuolisille melontareiteille. Leirintäalueella on hyvä ravintola, ruoat on alkaen 12€/annos.

Tarvitset myös jokiluvan, melominen ei ole ilmaista. Lupa maksoi 2023 päivältä 3€, viikolta 16€, koko sesonki on 30€.

Paikalliset sanovat, että Soca-laaksossa sateella on lapsia. Eli käytännössä se tarkoittaa, että sadetta tulee usein. Siihen kannattaa varautua ja meille melojille se on usein hyvä asia, koska virtaamat nousevat.

Saapuminen ja logistiikka

Helpoin tapa matkustaa paikan päälle on lentää jonnekin “lähistön” kaupunkeihin ja vuokrata auto. Vaihtoehtoina on lentää mm. Ljubljanaan, Venetsiaan, Triesteen, Wieniin tai Müncheniin. Vuokra-auton kanssa alueella liikkuminen on helpompaa, mutta onnistuu se ilman autoakin. Osa melontareiteistä onnistuu kävelle ja aina on mahdollista löytää tapahtumapaikalta melontaseuraa, joilla on auto käytössään.

Itse pidin eniten reitistä Itävallan kautta, Italian Tarvision kylän läpi. Reitti nousee vuorten päälle ja on jo itsessään suomalaiselle tasamaan tallaajalle elämys.

Bovec on kaunis alppi-tyylinen kaupunki. Löydät täältä ruokakaupat, ravintoloita ja retkikaasuakin. Paikkahan on keskellä upeaa vuoristosolaa, joten maisemat seuraavat joka paikkaan.

Tapahtumia tapaamisessa

Itsessään jo se, että pääsee Socalle melomaan on ikimuistoinen tapahtuma. Jos olet avoin oppimaan uutta, niin tapahtuma kannattaa ottaa hiukan myös treenileirinä. Yleisesti ottaen eurooppalaiset melojat ovat valovuoden suomalaisia edellä, joten opit väkisinkin uutta.

Aamuisin tapaamme leirintäalueella ja vapaaehtoiset järjestävä workshoppeja, joinne voit ilmoittautua mukaan. Nämä voivat olla teoriaa, tekemistä joella tai niiden yhdistelmä. Harjoittelemme paljon turvallisuusasioita, melontatekniikoita, varusteasioita ja voit myös usein lainata ilmaiseksi eri valmistajien packrafteja.

Hauskinta on tietysti melontaretket joelle. Lyöttäydy mukaan johonkin porukkaan ja pitäkää hauskaa joella.

Jos saat fillarin mukaasi, niin voit käydä vaikka bikerafting-retkellä.

Melontareitit ja tasot

Paikan päältä löytää monentasoista melontareittiä tai osuutta. Helpoimmat osuudet ovat II-tason koskea, mutta soveltuu myös aloittelijoille, mikäli saat itsellesi mukaan porukan, jossa joku katsoo perääsi ja auttaa reskuutuksissa.

Valittavana on Koritnica-puro ja Soca-joen eri osuudet. Jos olet Suomessa paljon melonut koskia, täällä joet on aivan erilaisia. Vahvoja akanvirtoja ja päävirta kuljettaa mukanaan koko joen matkan. Virtaamat vaihtelevat paljon sateiden mukaan ja vaikuttavat myös joen luonteeseen. Eilen helppo pätkä saattaa olla huomenna vaativa tai toisin päin.

Kerron tässä hiukan eri pätkistä. Selvennykseksi esim. II-tason meloja tarkoittaa taitoja, joiden avulla olet kuit kotonasi II-tason koskissa. Voit laskea ne takaperin, saat kiinni kaikki akanvirtakäännökset, pystyt myös tekemään ne varmasti kaatumatta. Osaat tehdä reskuutukset myös pahimmissa paikoissa sekä itsellesi että tiimillesi.

Upper Soca – Bunkers

Ylimmäinen pätkä on vaativa. Korkealla virtaamalla saattaa olla jopa IV-tasoa. Keskitason virtaamalla on teknistä III-tason koskea. Täällä on vaarallisia sieve- ja siphon-ilmiöitä. Eli vesi menee kiven alta tehden sinne siivilän, jonne voi jäädä jumiin tai pahimmassa tapauksessa pyörrevirtauksen, joka voi imaista uimarin.

Hyvä paikka käydä harjoittelemassa hyvän tiimin kanssa. Sinun pitää olla vähintäänkin hyvä II-tason meloja myös keskitason virtaamalla, mieluiten III-tason. Tästä voi jatkaa matkaa myös alemmaksi, mutta reitin lopussa on vaaralinen rotko. Rotko näyttää pikaisesti katsottuna helpolta, mutta siellä on paljon riskejä, jos joudut uimasille. Kannattaa kävellä ohi, se onnistuu helposti polkua pitkin.

Tässä kuvaa osuuden lopettavasta rotkosta. Heti rotkon alussa on tekninen, vaativa mutka. Jos kaadut heti alussa ja uit rotkoon, niin siellä voi tapahtua paljon ikäviä yllätyksiä virtaaman kanssa. Usko pois, olen nähnyt että uimari menee veden alle ja on pitkään jumissa rotkon seinää vasten.

Socan kolmas rotko — The gorge/tunnel

Tämä osio alkaa edellä mainitun rotkon jälkeen. Pääset tänne myös 30-40 minuutin patikoimisella leirintäalueelta. Keskitason virtaamalla kosket ovat II-tasoa, ei kauhean vaikeita, mutta joessa on vahva jatkuva virtaus, joka on tottumattomalle uusi elämys.

Sinun pitää osata koskimelonnan perustaidot; lossaaminen ja akanvirtakäännökset, mutta akanvirrat ovat yleensä aika isoja. Tämä on hyvä pätkä alkuun ja treenaamiseen. Voit lopettaa leirintäalueen kohdalla tai jatkaa alemmaksi. Kun vastaan tulee ensimmäinen autosilta, voit lopettaa tähän vasemmalle ja kävellä takaisin joko tietä pitkin tai mennä vasenta reunaa (joen virtaamaa nähden) pienempiä polkuja ja teitä pitkin. Voit myös meloa Bokaan asti, jossa on silta ja hotelli, täältä tarvitset jo autokyydin takaisin.

Srpenica 1

Bokasta Srpenica 1:n take out -pisteeseen on ns. maisemareitti. Helppoja koskia ja upeat maisemat. Yleensä kosket ovat I-tasoa. Tästä voi jatkaa vielä Srpenica 2:seen.

Srpenica 2

Eli pätkä Srpenica 1:n take out -pisteestä Sprenica 2 take out -pisteeseen. Tässä on jo taas välillä isompaa koskea. Keskitason virtaamalla kosket on II-tasoa, korkealla virtaamalla jopa III-tasoa. Hyvä paikka käydä melomassa vaikkapa, kun helpommat paikat on jo kokeiltu ja oma taitotaso on tiedossa.

Tässä pitää osata tulla oikeassa paikkaa pois joelta tai ajaudut seuraavalle osuudelle. Iso suvanto ja take out oikealla.

Trnovo 1 – The Graveyard section

Tämä osuus alkaa heti edellisen osuuden jälkeen, suvannosta laskee alas jo vahva koski.

Kuten nimi jo kertoo, niin tässä on jo isompaa koskea. Sinun pitää olla oikeasti vähintää III-tason meloja keskitason virtaamalla ja korkealla virtaamalla IV-tason meloja. Isoja kiviä ja siivilöitä (sieve), saattaa olla myös jokunen siphon. Eli nämä pitää osata tunnistaa ja väistää.

Keskitason virtaamalla on kivaa teknista koskea. Pieniä, mutta vahvoja akanvirtoja, joiden kanssa pääsee treenaamaan.

Slalom-osuus

Tämä pätkä on matalalla III-tasoa, mutta usein IV-tasoa. Pitää olla jo vahva meloja, jotta jaksaa mennä pätkän läpi. Olen laskenut vain alkuosan ja en jatkanut pidemmälle. Tämän jälkeen tulee vielä vaativampi Catamaran osuus, joka on jo V-tasoa.

Paljon sieve- ja siphonkiviä. Ei välttämättä näytä niin haastavalta tottumattoman silmiin, mutta virta on voimakas ja tarvitset hyvät tekniset taidot, jotta saat akanvirrat kiinni.

Koritnica

Tämä on puro, joka laskee Soca-jokeen lähelle leirintäaluetta. Oma suosikkini, ehdottomasti. Tämä puro vaatii creek-tyylistä osaamista, matalassa vedessä. Akanvirrat ovat pieniä ja ryhmäkoko pitää olla myös sen mukainen. Ryhmässä pitää osaa liikkua jokea pitkin, akanvirtoihin mahtuu usein vain 1-2 packraftia.

Voit myös haikata leirintäalueelta Koritnican aloituspaikalle. Käy samalla katsomassa rotkoa. Tämä rotko on heti osuuden alussa ja on monesti se hankalin paikka. Voit käydä skouttaamassa rotkon molemmilta puolilta jokea. Kannattaa laittaa kokenut meloja rotkon alle pelastamaan uimareita.

Keskitason virtaamalla Koritnica on pääosin II-tasoa, viimeiset kosket ennen leirintäaluetta saattaa olla II+ tai III tasoa. Ne voi myös jättää väliin ja poistua oikealle ennen niitä.

Älä aloita korkeammalta, kuin tämä virallinen aloituspaikka. Ylhäällä on näet myös rotko, jos sinne ajautuu niin on olemattomat mahdollisuudet päästä enää elävänä ulos. Se on VI-tason rotko, josta ei enää pääse pois.

Elämys, jota et unohda

Euroopan packraft-miitti on elämys, jota et heti unohda. Aikaa kannattaa varata viikko tai enemmän. Packraft Europe järjestää yleensä Rescue 3 -koulutuksen ennen tapahtumaa. Iso suositus tällä, parempaa kohdetta ei voisi koulutukselle olla.

Melomaan ei opi melomalla. Tarvitset välillä kursseja tai taitavia ohjaajia nostamaan sinut aina uudelle tasolle, jonka jälkeen voit harjoitella taitoja lisää. Täällä opit viikossa enemmän, kuin Suomessa 10 vuotta koskia melomalla.

Löydä uusia kavereita ympäri maailman. Osallistujia on yleensä pitkin Eurooppaa, mutta seikkailijoita saapuu myös Jenkeistä, Uudesta-Seelannista, Tasmaniasta ja ties mistä. Olemme saaneet paljon uusia kavereita näistä tapahtumista.

Tule mukaan ensi vuonna!

Koskiluokituksesta on usein paljon ihmetystä, miten se toimii ja kuka kosket luokittelee? Koska aihe on kestosuosikki, ajattelin avata omaa ajatusmaailmaani kansainvälisestä koskiluokituksesta. Koskimelonnassa käytetään yleisesti samaa kansainvälistä luokitusta ympäri maailman.

Kansainvälinen koskiluokitus:

• I Helppo
• II Vaikeahko
• III Vaikea
• IV Hyvin vaikea
• V Erityisen vaikea
• VI Äärimmäisen vaikea

Luokituksessa käytetään asteikkoa roomalaisin numeroin I-VI, jossa I on helpoin koski ja VI vaikein. Tämä asteikko ei vielä kerro käytännössä muuta, kuin miten luokitus menee asteikossa. (lähde: 11.7.2022 https://fi.wikipedia.org/wiki/Koskiluokitus)

Koskia luokitellaan kansainvälisen koskiluokituksen mukaan sen takia, että kosket olisivat vertailukelpoisia keskenään ja käytäntö olisi kaikissa maissa sama. Periaatteessa koskiluokitus kertoo kuinka vaikea koski on meloa ja miten vaarallinen se on uida. Käytäntö on kuitenkin varsin sekavaa ja en suosittele luottamaan pelkkään koskiluokitukseen joen vaativuutta arvioidessa muutaman syyn takia.

Ensinäkin joet ovat alati muuttuvia ympäristöjä, jokien virtaamat vaihtuvat nopeastikin vuodenajan ja säiden mukaan. Jokia on myös hyvin eri tyyppisiä, teknisiä pienempiä puroja (creek) ja ison virtaaman leveitä jokia on vaikea vertailla keskenään.

Myös käytettävä kalusto tottelee hyvin eri tavalla. Esimerkiksi avokanootti vaatii taitoa, kun sitä ohjaillaan teknisessä kivisessä koskessa, kun taas packraftin kanssa pujottelu voi olla hyvinkin helppoa.

Haluaisin huomauttaa, että tasainenkin vesi järvillä ja merellä voi olla hengenvaarallinen, mikäli uimiseen ei olla varauduttu riittävästi tai tapahtuu jokin odottamaton onnettomuus. Virtaava vesi on aina vaarallinen elementti, vaikka joessa ei ole vielä edes koskea. Esimerkiksi kiinnijääminen kaatuneeseen puuhun tai jalan juuttuminen pohjaan vai olla hengenvaarallinen pienessäkin virrassa.

Laitan tähän englanninkielisen version koskiluokituksista, suomennan sitä vapaalla kädellä ja avaan omia ajatuksiani siihen liittyen. (lähde: 11.7.2022 https://en.wikipedia.org/wiki/International_scale_of_river_difficulty)

CLASS I, easy

Fast moving water with riffles and small waves. Few obstructions, all obvious and easily missed with little training. Risk to swimmers is slight; self-rescue is easy. 

I-tason koski on Suomessa se yleisin koski, nopeasti liikkuvaa vettä ja pieniä aaltoja. Koskessa ei ole juurikaan esteitä, mutta jos on, ne on helppoa havaita ja väistää mikäli osaa vähänkin meloa. Jos kaadut ja joudut uimasille, niin riskit ovat hyvin pieniä (mikäli osaat koskiturvallisuuden perusteet) ja self-rescue on helppoa.

Tässä muistuttaisin taas sitä, että esimerkiksi kuvassa näkyvässä Ivalojoessa ja Lapissa ylipäätään on paljon kivisiä, matalia joki jotka ovat täynnä I-tason koskia, mutta niissä saattaa olla todella teknisiä, paljon väistelyä vaativia kiviä ja matalikkoja, varsinkin kesällä, kun vedet ovat matalalla.

CLASS II, novice

Straightforward rapids with wide, clear channels which are evident without scouting. Occasional maneuvering may be required, but rocks and medium-sized waves are easily avoided by trained paddlers. Swimmers are seldom injured and group assistance, while helpful, is seldom needed. Rapids that are at the upper end of this difficulty range are designated Class II+.

Kakkosen koskessa on leveä selvä linja, joka on nähtävissä ilman skouttausta maista, tai näin sanoo koskiluokitus. Itse suosittelen skouttaamista aina, jos ei kunnolla näe seuraavaa turvallista paikkaa, suvantoa tai akanvirtaa. Pitkässä kakkosen koskessa voi olla hyvinkin järkevää käydä tarkastamassa se etukäteen rannalta. Kapeissa metsäisissä joissa saattaa olla vaarallisia kaatuneita puita ym.

Aloitteleva meloja myös oppii parhaiten, kun se käy ensin katsomassa koskea, miettii ajolinjoja ja tutkii koskesta löytyviä piirteitä, sitten kun hyppää melomaan, niin huomaakin, että se joki näyttää ihan erilaiselta ja linjaan osuminen voi olla yllättävänkin vaikeaa.

Koskiluokitus myös kertoo, että välillä voi joutua jopa ohjaamaan melottavaa kalustoaan. No aivan taatusti, ellei mene vain virran vietävänä. On olemassa teknisiä ja pitkiä kakkosen koskia, joissa linjaa joutuu vaihtamaan moneenkin kertaan. Jossain koskissa voi olla useampi linja, joskus virtaaman takia järkeviä linjoja on vain yksi.

Kakkosen koskessa on kiviä, sekä keskikokoisia aaltoja ja ne ovat kokeneelle melojalle helppoja väisteltäviä. Koskessa voi olla myös pieniä könkäitä ja stoppariaaltoja, mutta taitava meloja pystyy melomaan niiden ylitse.

Kuulemma uimarit harvoin loukkaantuvat ja ryhmäpelastuksia harvoin tarvitaan. Kuitenkin kannattaa muistaa, että aloittelijoille tapahtuu useimmin onnettomuuksia ja tilastoja katsoessa huomaa, että kyllä kakkosen koskissa tapahtuu paljon onnettomuuksia, jopa kuolemaan johtavia.

Vaikeimpia kakkosen koskia luokitellaan myös II+ luokituksella. 

CLASS III, intermediate

Rapids with moderate, irregular waves which may be difficult to avoid and which can swamp an open canoe. Complex maneuvers in fast current and good boat control in tight passages or around ledges are often required; large waves or strainers may be present but are easily avoided. Strong eddies and powerful current effects can be found, particularly on large-volume rivers. Scouting is advisable for inexperienced parties. Injuries while swimming are rare; self-rescue is usually easy but group assistance may be required to avoid long swims. Rapids that are at the lower or upper end of this difficulty range are designated Class III- or Class III+ respectively.

Kolmosen koskessa onkin sitten jo epäsäännöllisiä isompia aaltoja, jotka ovat vaikeasti väisteltävissä ja ne voivat kaataa avokanootin. Koskessa on linja jo selvästi kapeampi ja koskessa pitää osata tehdä nopeita liikkeitä, nopeassa virrassa. Koskessa voi olla kielekkeitä. Isoja aaltoja ja esteitä voi olla, mutta ne ovat vielä helposti väistettävissä.

Kolmosen koskesta löytyy voimakkaita akanvirtoja ja päävirtoja. Kosken skouttaaminen maista on suositeltavaa kokemattomille melojille. Uidessa sattuvat onnettomuudet ovat harvinaisia, itsepelastautuminen on helppoa, mutta voi vaatia kuitenkin ja ryhmän apua, jotta välttää pidemmän uinnin. 

Helppo kolmonen voi olla merkattu III- ja vaikea kolmosen koski III+.

Kitkajoen Myllykoskea pidetään yleisesti III-koskena, tosin jotkut kokeneemmat melojat pitävät sitä vain II-koskena, tosin Suomen Wikipedia kertoo, että kosken toinen reuna, linjan vasemmalla puolella olisi jopa IV-tasoa. Tästä päästäänkin siihen, että koskiluokitus on paljon riippuvainen siitä, kuka sen tekee. Aiheesta lisää myöhemmin.

Kolmosen koski kannattaa aina skoutata maista, erittäin taitavat koskimelojat voivat laskea näitä skouttaamatta, mutta me normaalit kuolevaiset tarkastamme linjat etukäteen maista ja teemme usein myös turvallisuusjärjestelyjä, kuten köydenheittäjä sopivaan paikkaan ja alameloja kerämään mahdollisia uimareita ja karanneita varusteita.

CLASS IV, advanced

Intense, powerful but predictable rapids requiring precise boat handling in turbulent water. Depending on the character of the river, it may feature large, unavoidable waves and holes or constricted passages demanding fast maneuvers under pressure. A fast, reliable eddy turn may be needed to initiate maneuvers, scout rapids, or rest. Rapids may require “must make” moves above dangerous hazards. Scouting may be necessary the first time down. Risk of injury to swimmers is moderate to high, and water conditions may make self-rescue difficult. Group assistance for rescue is often essential but requires practiced skills. For kayakers, a strong roll is highly recommended. Rapids that are at the lower or upper end of this difficulty range are designated Class IV- or Class IV+ respectively.

Nopeasti suomennettuna: Intensiivisiä, voimakkaita, mutta ennalta arvattavia koskia, joissa tarvitaan tarkkaa aluksen ohjaamista. Koskessa saattaa olla isoja elementtejä, joita ei voi väistää, aaltoja ja honttoja. Suppeita linjoja, joissa pitää onnistua edistyneet melontaliikkeet paineen alaisena. Voi olla, että pitää osata nopeita ja varmoja akanvirtakäännöksiä, jotta pääsee melontalinjalle ja pystyy skouttaamaan kosken seuraavia piirteitä.

Koskessa voi joutua tekemään pakollisia linjoja tai liikkeitä, tai käy huonosti. Kokenutkin meloja joutuu todennäköisesti ensimmäisellä kerralla skouttaamaan koskea rannalta. Uimarin loukkaantumisriski on keskitasoa tai korkea. Itsepelastautuminen on vaikeaa. Kokenut ryhmä usein tarpeen. Kajakkimelojalla pitää olla varma combat roll. Löytyy helpompi IV- ja vaikeampi IV+ luokitus.

Esimerkkinä Kitkajoen Aallokkokoski, joka on virallisesti IV-tason koski, mutta useimpien koskimelojien mielestä on teknisesti III-koski ikävällä uintimahdollisuudella. Aallokkokoskessa ei ole hirveän isoja elementtejä, kuten oikein isoja aaltoja tai stoppareita, mutta se on aika pitkä ja se on aikamoinen sekamelska erilaisia aaltoja. Kuitenkin tässä virallinen koskiluokitus on tarpeen, koska Kitkajoella on kaupallista koskenlaskua ja siinä koskiluokituksilla on turvallisuusmääräysten takia tärkeä rooli.

Aallokkokoskessa luokkaantumisriski on selkeästi kuitenkin IV-luokituksen mukainen, joten mielestäni sitä voi hyvällä omatunnolla kutsua IV-luokan koskeksi.

CLASS V, expert

Extremely long, obstructed, or very violent rapids which expose a paddler to added risk. Drops may contain large, unavoidable waves and holes or steep, congested chutes with complex, demanding routes. Rapids may continue for long distances between pools, demanding a high level of fitness. What eddies exist may be small, turbulent, or difficult to reach. At the high end of the scale, several of these factors may be combined. Scouting is recommended but may be difficult. Swims are dangerous, and rescue is often difficult even for experts. Proper equipment, extensive experience, and practiced rescue skills are essential.

Because of the large range of difficulty that exists beyond Class IV, Class V is an open-ended, multiple-level scale designated by class 5.0, 5.1, 5.2, etc. Each of these levels is an order of magnitude more difficult than the last. That is, going from Class 5.0 to Class 5.1 is a similar order of magnitude as increasing from Class IV to Class 5.0.

Vitosen koski on erittäin pitkä, esteellinen tai väkivaltainen, jossa meloja on alttiina riskeille. Siinä voi olla isojakin droppeja, isoja honttoja, joita ei voi välttää tai erittäin monimutkaisia rännejä. Erittäin pitkä ja haastava koski saattaa edellyttää korkeaa fyysistä kuntoa. Akanvirrat, jos niitä on, ovat minikokoisia, sekasortoisia ja vaikeita saada kiinni.

Kun on vaikea vitonen, niin siinä on useampi em. elementeistä. Skouttaaminen on suositeltavaa, mutta joskus jopa mahdotonta (kanjonimaisia piirteitä). Uinnit ovat vaarallisia ja pelastusoperaatiot on jopa kokeneille pelastajille vaikeita. Tarvitaan oikeat varusteet, paljon kokemusta ja hyvin treenatut taidot.

CLASS VI, extreme and exploratory rapids

Runs of this classification are rarely attempted and often exemplify the extremes of difficulty, unpredictability and danger. The consequences of errors are severe and rescue may be impossible. For teams of experts only, at favorable water levels, after close personal inspection and taking all precautions. After a Class VI rapid has been run many times, its rating may be changed to an appropriate Class 5.x rating.

Kutosen kosket ovat lyhyesti sanottuna sellaisia, jotka eivät ole laskukelpoisia, tai sitten niitä on laskenut vain muutama huimapää. Epäonnistuminen voi johtaa kuolemaan ja pelastusyritykset voi olla mahdottomia.

Kun VI-tason koskea on laskettu moneen otteeseen, se voidaan pudottaa V-tasolle.

Yhteenveto

Koska joet ja kosket ovat hyvin monimutkaisia ja alati muuttuvia ympäristöjä, on yksiselitteisen koskiluokituksen antaminen välillä mahdotonta. Kun luokituksessa käytetään termejä: pieni hontto, keskikokoinen aalto, helposti väistettävä kivi, epäsäännöllinen aalto, voimakas koski, vaikea akanvirta ym. päästään siihen ongelmaan, että nämä eivät ole mitattavissa olevia absoluuttisia arvoja, vaan riippuu paljon melontakalustosta, taidoista ja mielipiteistä.

Ei ole mitenkään harvinaista, että samassa melontaporukassakin jokin voi olla vahvasti sitä mieltä, että koski on II-luokkaa ja toinen taas vannoo sen olevan III-tasoa.

Eli lyhyesti sanottuna koskiluokitus on kuitenkin subjektiivinen. Usein hyvät melojat ovat niin varmoja taidoistaan, että he luokittelevat koskia hiukan alemmaksi, kuin taas epävarmemmat melojat korkeammaksi. Suomessa on perinteisesti koskia luokiteltu siinä mielessä, että niitä lasketaan avokanootilla. Erämaajokien koskien luokitusta on välillä nostettu taas sen takia, että kohde on niin syrjässä ja riskit ovat suurempia. 

Vaikka luokitukset ovatkin hiukan epämääräisiä ja ei aina vertailukelpoisia, niin koskiluokitus antaa hyvän suuntaa antavan kuvan sen vaikeudesta ja vaarallisuudesta.

Itse käytän omaa arviotani tehdessä näitä ajatuksia päälinjana:

• I-koski: pieniä aaltoja ja helppoja linjoja.
• II-koski: “keskikokoisia” aaltoja ja honttoja, muttei “isompia” riskejä. Helppoja uida ja tehdä reskuutuksia. Kannattaa välillä käydä rannalla katsomassa linjoja, varsinkin pitkissä ja teknisissä koskissa.
• III-koski: kapeita linjoja ja isoja aaltoja. Jos ei käy katsomassa linjoja etukäteen, niin melko varma uinti omilla taidoillani. Joutuu tekemään jo monimutkaisia liikkeitä ja vaatii paljon harjoittelua pikkuasioissa ennen, kuin alkaa olemaan laskut varmoja. Reskuutus onnistuu yleensä, jos on hyvin treenattu porukka mukana. Suunnitellaan usein etukäteen reskuutukset ja mahdolliset varmistukset heittoköysin.
• IV-koski: isoja elementtejä, kuten stoppareita, isoja aaltoja ja honttoja, joihin ei halua osua. Vaatii tarkkaan katsotun linjan ja vessassa käynnin ennen laskua, uinnissa tulee yleensä vammoja. En yleensä laske, ellei uinti tunnu siltä, että se on tehtävissä pienillä vammoilla omilla uintitaidoillani.
• V ja VI -kosket. Voin ihailla hetken, mutta en edes mieti laskemista. Tulee melkein jo löysät housuun jos mietinkin linjoja. Kutsun näitä vesiputouksiksi. 

Itse kun menen uudelle joelle, tutkin tarkkaan tietoja, joita löytyy mahdollisista melontaselostuksista, en anna liikaa arvoa koskiluokituksille, mutta käytän niitä suuntaa antavina, ja kaikki vaikeammat kosket on hyvä laittaa muistiin ja olla niiden kanssa valppaana.

Joskus jokiakin luokitellaan näillä luokituksella, jolloin esimerkiksi II-joki ei tarkoita, että siellä on yksi II-tason koski, vaan se yleensä tarkoittaa, että pitää olla II-tason meloja. Eli se koostuu pääosin II-tason koskista, tottakai voi olla pahempiakin koskia ja helpompia myös joukossa.

Kun puhutaan vaikkapa II-tason melontataidoista, sillä ei tarkoiteta, että meloja kykenee laskemaan II-tason kosken elossa tai jopa pystyssä pysyen, vaan se tarkoittaa, että meloja on kuin kotonaan II-tason koskessa. Hän ei pelkää, häntä ei jännitä, ja hän pystyy tekemään kaikki kevätjuhlaliikkeet: pystyy melomaan kaikki linjat, saa kiinni kaikki akanvirrat, pystyy surffaamaan aalloissa ja mikä tärkeintä, uiminen ja reskuutukset onnistuu myös pahimmissa paikoissa.

Kun mennään erämaajoelle, joka on II-joki, melojien olisi järkevää olla II-tason melojia tai vähintään ryhmässä pitää olla taitoa tehdä reskuutukset näissä olosuhteissa. Ikävä kyllä näin ei aina ole, usein näkee melojilla mela väärinpäin kädessä laskevan päävirran vietävänä, kun ei ole taitoja tulla sieltä pois, näkyy vakavia turvallisuuspuutteita varusteissa ja taidoissa ym. merkkejä, ettei osata koskiturvallisuuden ja koskenlaskun perusteita.

Viisas mies joskus kertoi minulle, ettei koskimelomaan opi melomalla, ja olen samaa mieltä. Siinä tarvitaan kokeneempien apua. Harjoitelkaa taitojanne turvallisessa ympäristössä ja älkää ylittäkö taitojanne, kun ollaan vaarallisessa ympäristössä. Jos et kaadu, et yleensä joudu onnettomuuteenkaan.

Käykää koskimelonta- ja koskiturvallisuuskursseja. Esimerkiksi minä järjestän kaksipäiväisiä koskimelontakursseja, joissa oppii jo perusteiden ideat todella pitkälle.

Loppukaneettina kun arvioin omia taitojani, niin olen kyllä laskenut monia III- ja IV-koskia, jopa IV+ kosken, mutta en uskalla arvioida itseäni vielä III-tason melojaksi. Lähellä ollaan, mutta vaatii vielä paljon aktiivista harjoittelua vaativissa olosuhteissa ja hyvän mentorin avustuksella.

Jos haluat lukea lisää blogejani, tilaa uutiskirje:

Teimme Helmikuun alussa noin viikon pituisen hiihtovaelluksen Puljun erämaa-alueelle. Puljun erämaa-alue on Pyörisjärven erämaa-alueen ja Lemmenjoen kansallispuiston välissä. Pohjoinen osa Puljua osuu Norjan rajalle asti.

Puljun maasto on hyvin monipuolinen, alueelta löytyy avotuntureita, suoalueita ja suojaista metsää. Alue soveltuu hyvin hiihtovaellukselle, suot tarjoavat hyviä kulku-uria ja metsät suojaa teltoille. Jos taidot, varusteet ja sää sallii, niin avotunturit ovat upeita paikkoja liikkua.

Ongelmana erämaa-alueilla on parkkipaikan löytäminen, myös tiet voivat olla auraamattomia, joten erämaat ovat vaikeita saavuttaa. Erämaa-alueiden päätarkoitus on toimia poronhoitoalueina, eikä niinkään retkeilykohteina. Tämä kannattaa aina pitää mielessään alueella tuohutessa.

Pari viikkoa ennen saapumistamme oli pidetty poroerotus. 2000 poroa oli viety erottelujen jälkeen Narkivuoman lähettyville ja lumessa oli moottoritien levyinen ura, joka olisi kestänyt kävelyäkin ilman, että jalka holahtaa läpi. En ole valmiiden urien ystävä, mutta päätimme tällä kertaa ryhmäpäätöksellä käyttää kelkkauria hyväksemme, joten eteneminen oli nopeaa ja vaivatonta.

Yövyimme pääosin teltoissamme ja hyviä telttapaikkoja onkin talvella helppoa löytää. Lumeen voi tampata suksien kanssa tasaisen alueen, kesällä nimittäin tämä paikka on hyvin kuoppainen. Tässä tamppauksessa ja leirin pystytyksessä OAC:n 147 KAR näytti taas hyvät puolensa. Lyhyt suksi on ketterä, mutta kantaa lumessa, kun lumikenkä tuntui hulahtavan jatkuvasti läpi.

Moni tekee hiihtovaelluksia vain kevättalvella, se onkin yleensä helpointa aikaa, mutta helmikuussa on usein vielä puissa kaunis lumikuorrute ja luonto on ihan erinäköistä, kuin kevättalvella. Pidän molemmista vuodenajoista, mutta ehkä voiton vie kuitenkin sydäntalvi.

Helmikuussa riskinä on kovat pakkaset. Puljun alue on vielä erityisen tunnettu ankarasta talvestaan. Sääennusteet harvoin pitää täällä paikkansa ja tuntureilla ja niiden väleissä on ihan omat mikroilmastonsa. Tällä kertaa ennuste peloitteli kovilla puuskittaisilla tuulilla, sääennusteesta kannattaakin kiinnittää enemmän tuulilukemissa huomioita puuskaan.

Puljun erämaa-alueelta löytyy Korsatuvan autiotupa ja Avisuoran kammi. Korsatuvalla on myös sauna, mutta kiuas oli palanut jo puhki ja polttopuut olivat muutenkin niin lopussa, ettemme halunneet tuhlata niitä saunan lämmitykseen.

Korsatupa ei ole kovinkaan hyvä yöpaikka talvisin, tupaa ei saa juuri lämpimäksi sen avotakalla, kaikki lämpö menee piipusta ulos. Piipussa ei myöskään ole sulkupeltiä, joten yöllä tupa kylmenee. Suojaa tuulelta tupa tarjoaa, mutta kylmä se on. Laitoin tuvalla ensimmäistä kertaa taukotakkia päälle, en tarvinnut sitä edes ensimmäisen yön 15 asteen pakkasessa, kun touhusimme leirissämme.

Hiihdimme kuitenkin Korsatuvalle, kun sääennuste näytti pientä myrskyä. Koska olimme tuvalla ajoissa, päätimme Katjan kanssa yrittää viereisen Korsatunturin huiputusta. Sää kuitenkin lämpeni nousua tehdessä ja lumet alkoivat kertyä suksen päälle ja alle. Eteneminen oli niin hidasta, että laskimme että emme kerkeä huipulle ja takaisin tuvalle ennen pimeää. Päätimme keskeyttää retken ja palasimme tuvalle.

Seuraavana päivänä pakkanen taas tuli pelastukseksi ja teimme uuden yrityksen kovasta tuulesta huolimatta. Pääsimme huipulle ja takaisin Korsatuvalle ennen pimeää. Matkaa tuli kuitenkin kymmenisen kilometriä.

Puljussa hiihtovaellusta tekevällä pitää olla varusteet kunnossa telttaöihin, ja tupaverkostoa ei sen koommin ole tukena. Itse pidän enemmän muutenkin telttaöistä, kuin tuvalla nukkumisesta. Puljussa harvoin näkee muita retkeilijöitä, joten rauhassa saa kyllä olla. Olimme nyt kolmatta kertaa alueella ja emme ole nähneet, kuin poromiehiä. Korsatuvan vieraskirjakin on aika vähällä käytöllä.

Kun teltassa oppii talvella yöpymään, se tarjoaa mielestäni parhaat kokemukset. Elämä on itseasiassa monin tavoin jopa helpompaa, mitä sulan maan aikaan. Tasaisia leiripaikkoja riittää ja vettä löytyy lumesta. Meillä oli mukanamme vielä kaira, joten saimme vettä järvistä.

Aamut ja illat voivat olla hyvinkin kylmiä, mikäli telttaa ei ole tarkoitus lämmittää. Tähän kannattaa varautua todella lämpimillä leirivaatteilla. Telttaa voi myös lämmittää, meiltä löytyy myös neljän hengen kaminateltta, Savotan Hawu 4. Tällä kertaa käytimme kuitenkin Fjällräven Keb Dome 3 -kupolitelttaa, jota lämmitimme Primuksen OmniLite Ti -monipolttoainekeittimellä. Keittimen käyttö teltan sisällä on kuitenkin telttavalmistajilla kiellettyä ja käyttö vaatii kapinallisuuden lisäksi keitinlaatikon, sammutuspeitteen ja paljon harjoittelua ennen, kuin sitä kannattaa harrastaa.

Kupoliteltta toimii myös talvella, Keb Domessa on vielä Abisko Domea tukevammat kankaat ja paksummat telttakaaret. Tässä mallissa tuntuu ilma kiertävän paremmin, kuin monessa tunneliteltassa ja kolmen hengen versio on mukavan kokoinen kahdelle ihmiselle. Teltta toimii loistavasti talviretkeilyssä, ongelmana on sen pystytys. Kokeilimme edellisenä vuotena tämän teltan pystytystä lumimyrskyssä ja emme oikein saaneet Katjan kanssa kolmatta kaarta teltan sisälle ja vihelsimme pelin poikki. Eli tämä tiedostaen, emme lähde kokeilemaan teltan kanssa onneamme avotuntureille ja harjoittelemme jatkuvasti lisää teltan pystytystä.

Teemme vielä maaliskuun lopussa opastetun vaelluksen Puljun erämaa-alueelle. Mikäli sinulla on kiinnostusta lähteä mukaan, ota ihmeessä yhteyttä. Voimme hiihtovaelluksena aikana opettaa paljon taitoja, joita olemme itse vuosien aikana oppineet.

Minulla on järjestelmäkamera aina mukana, voin ottaa reissun aikana myös kuvia ja mikäli jos kaikki haluavat, voimme tehdä myös videon, jonka jokainen voi jakaa omissa kanavissaan.

Tässä hiukan videota tältä hiihtovaellukselta:

Ei muuta, kuin turvallisia talvivaelluksia kaikille, pitäkää hauskaa ja nauttikaa meidän maailman kauneimmasta maastamme.

Monelle on mökkilomat Lapin turistikohteissa jo kovin tuttuja. Laskettelurinteiden lähettyvillä on paljon tekemistä ja aktiviteettejä, mutta luontoihmisen näkökulmasta nämä kohteet eivät välttämättä edusta sitä “oikeaa” Lappia.

Jos katsot Lappia kartasta tai olet liikkunut muuallakin, kuin laskettelukeskuksissa, huomaat äkkiä, että Lappi on pääosin asumatonta poronhoitoaluetta. Laskettelukeskuksia on vain muutama ja kaupunkejakin on aika harvassa. Jos sinulle Lappi on ollut vain Levi tai jokin muu turistikohde, olet ehkä menettänyt aika paljon.

Lapista löytyy kansallispuistoja, joissa on merkittyjä reittejä, huollettuja tulipaikkoja, tupia ja laavuja. Sitten on myös 12 laajaa erämaa-aluetta. Erämaa-alueilla voit kokea unohtumattomia seikkailuja, yleensä näkemättä jälkeäkään ihmisistä. Viikon erämaavaelluksen jälkeen monella ensikertalaisella muuttuu koko elämänkatsomus ja näet asiat jatkossa ihan eri kantilta. Tätä elämystä suosittelemme kaikille.

Omatoiminen hiihtovaellus Lapin erämaa-alueelle vaati meiltä aikoinaan kahden kauden määrätietoisen harjoittelun ja oppimista oli paljon. Eräoppaan kanssa kuitenkin hiihtovaellukselle voi lähteä hiukan pienimmillä valmisteluilla. Osaava eräopas suunnittelee reitin, tarkistaa varusteet, pitää aktiviteetit taitotasojen puitteissa ja ennen kaikkea osaa tehdä kokemuksensa avulla toimivan turvallisuussuunnitelman.

Erämaa-alueet eivät ole, etenkään talvella mitään leikkipaikkoja. Joskus pelkästään autolla pääseminen erämaa-alueen laidalle on haastavaa. Me Hutkailla järjestämme talvella hiihtovaelluksia ja kesällä packraft-vaelluksia erämaa-alueille. Suunnittelemme reitit jo kertaalleen kulkemillemme paikoille ja olemme miettineet koko paketin ikimuistoista elämystä varten.

Meillä on käytössämme erilaisia telttoja ja varusteita, joita voimme vuokrata tai lainata. Yksi tunnelmallisimmista majoitteista on Savotan Hawu 4 kamiinateltta. Tässä teltassa nukkuu kolme henkeä yönsä mukavasti, neljäkin menee, mutta sitten voi tulla jo hiukan ahdasta.

Meillä ei ole pienenä yrityksenä vielä vuokralle täyttä varustepakettia, mutta olemme taasen joustavia ja kekseliäitä. Meidän kanssa saa yksilöllisiä seikkailuja, joita ei isommista yrityksistä saa.

Jotta voit lähteä talvivaellukselle, sinulta vaaditaan:

• suht hyvä fyysinen kunto
• sinun pitää tykätä talvisesta luonnosta
• aktiivinen ja iloinen luonne
• seikkailunhalua ja sisua
• perusretkeilytaidot

Tarvitset myös retkeilyvarusteita ja suksipaketin, meillä on lainata useampi ahkio. Suksipaketteja voi myös vuokrata, voimme auttaa tässä. Autamme myös, jos haluat ostaa varusteita. Caj on töissä Scandinavian Outdoorilla ulkoilun asiantuntijana ja hänellä on paljon kokemusta hiihtovaelluksista ja tarvittavista varusteista.

Tule mukaamme opastetulle hiihtovaellukselle. Talvisesongin valikoiman löydät etusivulta. Kysy myös yksilöllisiä tuotteita, jotka voimme suunnitella juuri sinulle.

Ota rohkeasti yhteyttä: